Rekisteröidy Unohtuiko salasanasi?Kirjaudu
Julkiset hankinnat

Eduskunta hyväksyi lain puolustus- ja turvallisuushankinnoista

Eduskunta on hyväksynyt hallituksen esityksen laiksi julkisista puolustus- ja turvallisuushankinnoista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi torstaina 15.12.2011. Hallituksen esityksen mukaan lakien on tarkoitus tulla voimaan 1. tammikuuta 2012. Lait odottavat vielä tasavallan presidentin vahvistusta. Puolustus- ja turvallisuushankintalain säätämisen lisäksi muutetaan julkisista hankinnoista annettua lakia, vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista annettua lakia, kansainvälisistä tietoturvallisuusvelvoitteista annettua lakia ja markkinaoikeuslakia.

Laeilla pannaan täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi puolustus- ja turvallisuushankinnoista.

Alla vielä hankintalain ja erityisalojen hankintalain muuttuvat pykälät. PTCS järjestää koulutuksen Julkisten puolustus- ja turvallisuushankintojen uudet hankintasäännöt 19.1.2012.

Laki julkisista hankinnoista annetun lain 7 ja 83 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan julkisista hankinnoista annetun lain (348/2007) 7 ja 83 §, sellaisena kuin niistä on 83 § laissa 321/2010, seuraavasti:

7 § Yleiset hankintoja koskevat poikkeukset soveltamisalasta

Tätä lakia ei sovelleta julkisista puolustus- ja turvallisuushankinnoista annetun lain

( / ) 5 §:ssä tarkoitettuihin hankintoihin eikä hankintoihin, jotka jäävät mainitun lain soveltamisalan ulkopuolelle sen 6 §:n 2 momentin, 7 §:n 1 momentin taikka 8 tai 13 §:n nojalla.

Tätä lakia ei myöskään sovelleta hankintoihin:

1) jotka ovat salassa pidettäviä tai joiden toteuttaminen edellyttää lakiin perustuvia erityisiä turvatoimenpiteitä;

2) joita koskevat muut menettelysäännöt ja jotka tehdään:

a) Suomen ja yhden tai useamman kolmannen maan välisen kansainvälisen sopimuksen nojalla, joka koskee tavarahankintoja tai rakennusurakoita allekirjoittajavaltioiden yhteisen rakennusurakan toteuttamiseksi tai hyödyntämiseksi taikka palveluhankintoja allekirjoittajavaltioiden yhteisen hankkeen toteuttamiseksi tai hyödyntämiseksi;

b) kansainvälisen järjestön erityismenettelyn nojalla; taikka

c) joukkojen sijoittamiseen liittyvät kansainvälisen sopimuksen nojalla, joka koskee jossakin Euroopan unionin jäsenvaltiossa tai kolmannessa maassa toimivia yrityksiä.

Edellä 2 momentin 2 kohdan a alakohdassa säädetystä poiketen lakia sovelletaan kehitysyhteistyösopimuksiin perustuviin ulkoasiainhallinnon hankintoihin.

83 § Hankintaoikaisun soveltaminen muihin hankintoihin

Hankintaoikaisua sovelletaan myös sellaisen hankintayksikön päätöksen tai muun hankintamenettelyssä tehdyn ratkaisun korjaamiseen, johon ei muutoin sovelleta tätä lakia. Tällaisen hankintaoikaisun johdosta tehtävään päätökseen ei saa hakea valittamalla muutosta markkinaoikeudelta.

Hankintaoikaisusta puolustus- ja turvallisuushankinnoissa säädetään julkisista puolustus- ja turvallisuushankinnoista annetussa laissa.

—————

Laki vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista annetun lain 17 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan vesi – ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista annetun lain (349/2007) 17 § seuraavasti:

17 § Yleiset hankintoja koskevat poikkeukset soveltamisalasta

Tätä lakia ei sovelleta julkisista puolustus- ja turvallisuushankinnoista annetun lain

( / ) 5 §:ssä tarkoitettuihin hankintoihin eikä hankintoihin, jotka jäävät mainitun lain soveltamisalan ulkopuolelle sen 6 §:n 2 momentin taikka 7 tai 8 §:n nojalla.

Tätä lakia ei myöskään sovelleta:

1) rakennusurakoita tai palveluja koskeviin käyttöoikeussopimuksiin, joita yhtä tai useaa tässä laissa tarkoitettua toimintoa harjoittava hankintayksikkö tekee näiden toimintojen harjoittamiseksi;

2) hankintoihin, joiden tarkoituksena on jälleenmyynti tai vuokraus ulkopuolisille tahoille, jos hankintayksiköllä ei ole erityis- tai yksinoikeutta myydä tai vuokrata hankinnan kohdetta ja jos muut yksiköt voivat myydä tai vuokrata sen samoin edellytyksin kuin hankintayksiköt;

3) hankintoihin, joita hankintayksikkö tekee muun kuin 6—9 §:ssä tarkoitetun toiminnon harjoittamiseksi, jollei 10 §:stä muuta johdu;

4) hankintoihin, jotka liittyvät tässä laissa tarkoitetun toiminnon harjoittamiseen kolmansissa maissa, jos Euroopan yhteisön alueella olevaa verkkoa tai maantieteellistä aluetta ei käytetä;

5) hankintoihin, jotka ovat salassa pidettäviä tai joiden toteuttaminen edellyttää lakiin perustuvia erityisiä turvatoimenpiteitä;

6) hankintoihin, joita koskevat muut menettelysäännöt ja jotka tehdään:

a) Suomen ja yhden tai useamman kolmannen maan välisen kansainvälisen sopimuksen nojalla, joka koskee tavarahankintoja tai rakennusurakoita allekirjoittajavaltioiden yhteisen rakennusurakan toteuttamiseksi tai hyödyntämiseksi taikka palveluhankintoja allekirjoittajavaltioiden yhteisen hankkeen toteuttamiseksi tai hyödyntämiseksi;

b) kansainvälisen järjestön erityismenettelyn nojalla; taikka

c) joukkojen sijoittamiseen liittyvän kansainvälisen sopimuksen nojalla, joka koskee jossakin Euroopan unionin jäsenvaltiossa tai kolmannessa maassa toimivia yrityksiä.

Julkaistu: 21.12.2011

< takaisin