
Tarjouksia pyydettiin vammaispalvelulain tai sosiaalihuoltolain perusteella hankittavien kuljetuspalveluiden täydentämisestä. Voittaja ilmoitti myöntävänsä 30 prosentin alennuksen valtioneuvoston antaman asetuksen taksitaksan mukaisista hinnoista. Hakijan mukaan hinta oli tappiollinen ja sellaisena vaaransi palvelun toteuttamisen eli tarjous olisi pitänyt pois sulkea.
Alennus oli huomattava ja tämän vuoksi hankintayksikkö pyysi voittaneelta tarjoajalta selvitystä alhaisesta tarjoushinnasta (poikkeuksellisen alhainen hinta). Voittanut tarjoaja selvitti hankintayksikölle hinnoittelunsa perusteita muun muassa kuljetusten tehokkaammalla ja taloudellisemmalla jakautumisella aikaisempaan sopimuskauteen verrattuna. Hankintayksikkö totesi useita seikkoja, joiden vuoksi tappiollinenkin palveluntuotanto oli tässä tilanteessa mahdollista mm.: ao. sopimus koski vain yhden vuoden kuljetuksia ja tämän sopimuksen kuljetukset olisivat joka tapauksessa yhdistettynä toisiin kuljetuksiin, jolloin kokonaisuus tulisi todennäköisesti kannattavaksi. Markkinaoikeus ja KHO totesivat, että hankintayksiköllä oli oikeus arvioida kokonaisuutta ja sen perusteella päätyä siihen, että tarjoaja pystyy toteuttamaan palvelun.
Julkaistu: 16.11.2011