
MAO:462/11 Finlandia-talo Oy – sisustussuunnittelu, hankintayksikkö, tutkimatta jättäminen
Finlandia-talo Oy pyysi tarjouksia Finlandia-talon uusien näyttely- ja kokoustilojen sisustussuunnittelusta ja olemassa olevien sisääntuloaulojen ilmeen parantamisesta. Hankintailmoituksen mukaan hankinnan arvo ylitti julkisista hankinnoista annetun lain 15 §:n mukaisen kynnysarvon.
Asiassa oli kysymys siitä, onko markkinaoikeudella toimivaltaa tutkia valitusta eli onko Finlandia-talo hankintayksikkö. Finlandia-talo Oy on osakeyhtiö eli ei viranomainen tai muu tavanomainen hankintayksikkö. Hankintaan ei myöskään saatu julkista tukea, joten arvioitavaksi jäi onko Finlandia-talo Oy hankintalain 6 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu julkisoikeudellinen laitos.
Julkisoikeudellisen laitoksen tulee olla oikeushenkilö, joka on nimenomaisesti perustettu tyydyttämään sellaisia yleisen edun mukaisia tarpeita, joilla ei ole teollista tai kaupallista luonnetta. Mainittujen edellytysten on täytyttävä samanaikaisesti. Ratkaistavaksi jäi kysymys, onko Finlandia-talo Oy nimenomaisesti perustettu tyydyttämään sellaisia yleisen edun mukaisia tarpeita, joilla ei ole teollista tai kaupallista luonnetta.
Finlandia-talo Oy:n on kokonaan Helsingin kaupungin omistama. Kaupunki käyttää omistajan puhe- ja määräysvaltaa yhtiössä. Finlandia-talo Oy:n yhtiöjärjestyksen mukaan sen toimialana on vuokrata tiloja, ulkoalueita sekä myydä tarvittavia palveluja mukaan lukien ravintolapalveluja tilaisuuksien järjestäjille sekä järjestää ja tuottaa kokous-, kongressi-, konsertti- ja juhlatapahtumia. Yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiö voi omistaa osakkeita, osuuksia ja kiinteistöjä ja käydä niillä kauppaa. Yhtiö voi ottaa lainoja ja myöntää takauksia päätoimialansa puitteissa. Finlandia-talo Oy toimii kilpailuilla markkinoilla liiketoiminnan periaatteita noudattaen. Yhtiön markkina-alue on pääkaupunkiseudun lisäksi koko maa. Kansainvälisten kongressien osalta markkina-alue on kansainvälinen. Finlandia-talo Oy:llä ei ole toiminnallisia velvoitteita Helsingin kaupungille, vaan kaupunki ostaa siltä palveluja vain tavanomaisen kilpailutuksen kautta. Finlandia-talo Oy kantaa toiminnastaan aiheutuvat taloudelliset riskit ja toiminnan rahoitus perustuu pääosin yhtiön toiminnastaan saamaan tulorahoitukseen. Helsingin kaupunki kohdistaa toiminta-avustusta yhtiölle noin 15 prosenttia liikevaihdosta Alvar Aallon suunnitteleman suojellun Finlandia-talon rakennuksen erityisvelvoitteista aiheutuvien kustannusten korvaamiseksi. Vuokra määräytyy kiinteistön arvon ja sille vaaditun tuoton perusteella.
Asiassa saadun selvityksen perusteella ei voida pitää poissuljettuna, että yhtiö toteuttaa myös yleisen edun mukaisia tarpeita. Asiassa annetun selvityksen mukaan yhtiö kuitenkin toimii kilpailluilla markkinoilla ja sen toiminnan rahoitus perustuu pääosin yhtiön toiminnastaan saamaan tulorahoitukseen. Yhtiölle ei asiassa annetun selvityksen mukaan ole osoitettu julkisia palvelutehtäviä. Yhtiön omistaja Helsingin kaupunki ostaa palveluja yhtiöltä vain tavanomaisen kilpailutuksen kautta.
Markkinaoikeus katsoi, että Finlandia-talo Oy:n toiminnan tarkoituksena on voiton tavoittelu ja että sen toiminta on luonteeltaan kaupallista. Finlandia-talo Oy:tä ei siten ole perustettu tyydyttämään sellaisia yleisen edun mukaisia tarpeita, joilla ei ole teollista tai kaupallista luonnetta. Näin ollen Finlandia-talo Oy ei ole hankintalain 6 §:n 1 momentin 4 kohdan tarkoittama julkisoikeudellinen laitos. Valitus jätettiin markkinaoikeuden toimivaltaan kuulumattomana tutkimatta.
Julkaistu: 16.11.2011