
Muun muassa hautauspalvelun hankintaa koskeva ratkaisu MAO:362/11 sisältää mielenkiintoisen linjauksen koskien tarjousten jättämistä kirjattuna kirjeenä. Hankinnan arvo oli noin 40.000 euroa.
Valittaja väitti, että voittanut tarjous oli myöhässä, koska saapumisilmoitus oli hankintayksikössä määräajan puitteissa, mutta tarjous oli perillä vasta määräajan jälkeen. Markkinaoikeuden mukaan hankintalaissa ei ole säännöksiä tarjousten saapumisajankohdan määrittämisestä, jonka vuoksi tulkinta asiassa tehtiin mm. hallintolain ja oikeuskäytännön mukaan. Pääsääntönä on lähettäjän vastuu siitä, että lähetys saapuu perille ajoissa, joten mm. viivästykset postinkulussa jäävät yleensä lähettäjän vastuulle. Postitse lähetetyn asiakirjan saapumispäiväksi katsotaan päivä, jona lähetys on saapunut viranomaisen postilokeroon tai viranomaiselle on toimitettu ilmoitus lähetyksen saapumisesta postiyritykseen (kts. hallintolain 17 ja 18§:t).
Markkinaoikeus viittaa ratkaisussaan KHO-päätökseen 2010:67 koskien suunnittelukilpailua. Tapauksessa osallistumishakemusten jättöpaikaksi määritelty postilokero toimi siten, että kaupungilla oli sopimus postin (Itella Oy) kanssa, jossa lähetti toimittaa lokeroon saapuneet postit suoraan kaupungin kirjaamoon. Postilokeronumero oli siis käytännössä kaupungin kirjaamon osoite, eikä postilokeron osoite. Tapauksessa posti oli saapunut määräajassa lokeroon, mutta ei kirjaamoon. Kaupungilla ei katsottu olevan lokeroa, koska kaupungin edustajat eivät sitä tarkasta eivätkä voi tarkastaa postitussopimuksen vuoksi. Hankintailmoituksessa ei kuitenkaan ollut lainkaan kirjaamon fyysistä osoitetta vaan ainoastaan em. käsitteellisen lokeron osoite. KHO:n enemmistön mukaan vastuu siitä, että osallistumishakemus ei ollut ajoissa kirjaamossa, jäi tarjoajalle. (Eriävän mielipiteen mukaan tarjoajille ei voi asettaa vastuuta siitä, että he tietäisivät milloin lokero on olemassa ja milloin se on käsitteellinen lokero.)
Käsillä olevassa hautauspalveluhankinnassa (362/11) tarjousten jättöaika oli 16.12.2010 kello 15.00 osoitteeseen ”Katuosoite postinumero jne.”. Tarjous jätettiin kirjattuna postiin 14.12.2010. Lähetys saapui vastaanottavaan postiin 15.12. kello 8.30. Hankintayksikön oma autolähetti haki postin 15.12.2010 jo kello 8.00, joten saapumisilmoitus annettiin autolähetille vasta 16.12.2010 kello 8.00. Hankintayksikön edustaja haki lähetyksen postista 20.12.2010. MAO päätti ratkaisussaan, että saapumispäiväksi on katsottava se päivä, jona viranomaiselle toimitettiin ilmoitus lähetyksen saapumisesta postiyritykseen, so. 16.12. klo 8 eli ajoissa, kun jättöaika päättyi klo 15. Näin erityisesti sen vuoksi, että hankintayksikkö ei käyttänyt tarjousten toimitusosoitteena minkäänlaista postilokero-osoitetta vaan toimipaikkansa katuosoitetta, jolloin hallintolain säännös soveltui (asiakirja on toimitettu, kun[…] viranomaiselle on toimitettu ilmoitus lähetyksen saapumisesta postiyritykseen). Myös vanhassa KKO:n ratkaisussa 1997:135 todettiin, että lähetys oli ajoissa, kun posti oli määräajassa ilmoittanut kirjatun kirjeen saapumisesta kuntaan.
Julkaistu: 9.9.2011